keskiviikko 25. syyskuuta 2024

Syyskuun viimeisiä.

Laitan taas muutaman kortin esille, huolimatta siitä että täällä on tosi hiljaista.

Teen näitä omaksi ilokseni mutta toki vaihdankin jos joskus jotain kiinnostaa.

Mukavaa syyskuun loppua.


Vaihdettu

Näissä kaikissa on syystunnelmaa.
Olen käyttänyt kahvi värjäystä sekä murukahvia josta noita pisaroita.
Tykkään tehdä sekatekniikalla koska niissä on kerroksellisuutta ja lisäksi on ihanaa miettiä mitä mihinkin laittaa.


Tässä myös akryylimaalia ja sienikuvat sain arvonnassa voittamassani askartelu paketissa.



Vaihdettu
Välillä on vaikee keksiä näihin tekstejä eikä tietenkää sitä aina tarvitsekkaan
                                                                   
Tässä mukana pihalta poimani ruohoja ja piirtelyä.

                                           Kolikko.  Vaihdettu.

Siinäpä  tällä kertaa. Heippa.

torstai 19. syyskuuta 2024

Muutama


Onhan se pää välillä ihan tyhjä-


Kauneus on katsojan silmissä.

Haasteeseen jossa sai käyttää ainoastaan yhden lehden, aikakausi tai joku muu lehti materiaalia. Kis Kiss kisuli.



Kortti kolmekympiselle opiskelialle-


Sisältä.
Mukavia inspiksiä kaikille.



 

tiistai 17. syyskuuta 2024

tiistai 10. syyskuuta 2024

torstai 5. syyskuuta 2024

Kortti päivässä pitää lääkärin loitolla

 

Vaihdettu.


Syyspäivään piristys. On kyllä aurinkoa ja lämpöä, siitä nauttien kohti uusia tuulia.

Olen saanut atc-kortin matskut vaihtojen yhteydessä ja onhan noin kauniita kuvia käytettävä. Näitä tehdessä unohtaa harmit ja huolet, sanotaan että sielu lepää ja pää tyhjenee joutavista murheista. Aurinkoa kaikille.

perjantai 30. elokuuta 2024

Muutama kortti

 

Eivät kaikki pilvet ole harmaita.
Vaihdettu.




Kolikko, Kesä askeleet. Vaihdettu.


Kolme kolikkoa, tehty haasteeseen.Vintage.


Mennyt vaihtoon. Nimi hukassa.


Sieni metsässä. Silpputehtaan haaste. Kotona vielä.


Kiharapää, vaihdettu.


Sienimetsä. Vaihdettu.


Tämäkin pitsihörhelö Vaihdettu.

Kortteilu on välillä tauolla mutta nyt on innostusta ilmassa.
Fasen puolella olen tehnyt jotain vaihtoja silloin tällöin.
Kiva jos tännekin joskus joku löytäisi tien.
Ihania syyspäiviä.

sunnuntai 4. helmikuuta 2024

Muutama

 

Muutama kortti pitkästä aikaa. Yksi pieni /tehty oktk vaihtoon.


Skinny

Coinssi 


Nämä tehty silpputehtaan vaihtoon.
Pörröpäät. atc



Nämä alimmat myös samaan haasteeseen. atct
Suloiset tytöt,
Näinpä pitkän tauon jälkeen.

sunnuntai 20. elokuuta 2023

tiistai 6. kesäkuuta 2023

Kesäkuuta

 


Muutamia tekemiäni kortteja eri vaihtoihin ja haasteisiin.


Nämä kaksi taisi mennä tupliksen vaihtoon.

Alla fasen puolellla olevaan juhannuskalenteri haasteeseen.


Meri.


Varpaat.


Mansikka.


Jäätelö.


Ötökkä.

Iloisia kesäkuun päiviä kaikille.



perjantai 21. huhtikuuta 2023

Muutamia ATC-kortteja

 Atc-kortteja/uusia ja jo aiemmin tehtyjä.




1. Arjen yläpuolella


2. Minne matka.


3. Hetki omaa aikaa. Kahvilla tehty pohja.


4. Perhosen vaikutus, 

Kuva tummenpi kuin oikeasti






5.Rakkaus.


6.Kevät.


7. Sunnuntai.


8.Tirkistellen.


9.Mies epäröi.

Tässä vaihdossa saamani pohja.


 

Muissa itse tekemäni.




 



 




 

10.Tulihan se kevät.


11.Pöllöjen vapaapäivä.


Ainolle varattu.
12. Lintu lensi oksalle./taustana kuivattu orvokki.


Skinny
13.  Kaksoset.

Tuleehan näitä tehtyä vaikka välillä on taukoja.
Jos kiinnostaa laita kommenttia.

Ihanaa viikonloppua kaikille.