keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Hurahdus atc

                                                                   

Kun selailin kansioitani löytyi vuodelta elok. 2007 vaihto kortteja.
Joku ystäväni vinkkasi sp. että on olemassa tällainen juttu:tule mukaan , tuttava oli kaimani Raija.
HIEKKAOLIVI piti sillon blogia ja järjesti paljon vaihtoja.

Olihan se aika sohlaamista jos on vieläkin välillä.

Silloin tein blogin ANNIFANNIN KAMMARI jossa aloitin harrastuksen.

Kun perustin KORTTIHURAHDUKSEN (VAIHDOT) poistin mielenhäiriössä koko vanhan blogini jota olen usein harmitellut. Vaan vuodsatuksen ongelmien takia ehkä muistot olisivat kuitenkin kadonneet.

Paljon on ollut ihania vaihto kavereita ja monet alkuaikojenkin tutut ovat yhä mukana.
Aino taisi olla niitä ensimmäisiä.
Mainioita haastajia on muitakin ollut jo pitkään mukana. Haasteet aina innostavat.

Aluksi se oli vain leikkaa ja liimaa mutta matkan varrella on halunnut kokeilla vaikka mitä-mahdotonta ja mahdollista.

Kukaan lähipiirissä ei enää kummastele harrastustani.Isäntäkin aina huomatessaan jonkin kivan kuvan sanoo että tästä saatkin kivan kortin.

Joskus on ollut välillä pieniä taukoja mutta aina on paluu ollut takisin.

Tämä on kivaa ja olen saanut paljon hienoja ystäviä harrastuksen kautta.

Hupsista, tuli tunne kuin kirjoittaisin kouluainetta.
                                                                                     
Uuusin on nyt tämä Korttihurahdus kakkonen jossa puuha jatkuu edelleen innolla.

Haaste löytyy täältä.  Manumiinan blogissa ja hänkin on jo kauan ollut remmissä.

4 kommenttia:

  1. Minä olen ollut mukana 2008 asti. Ollaankohan me milloin vaihdettu ekan kerran? Vastako nyt 2012? Muistatko..

    VastaaPoista
  2. En muista mutta jos noita kortteja alkais tutkimaan niin varmaan selviäis. Kiitos kommentista.

    VastaaPoista
  3. Kyllä näitä tarinoita on mukava lukea! Aika samoihin aikoihin ollaan aloitettu, minä puoli vuotta myöhemmin. Ja vielä jatketaan :)

    VastaaPoista
  4. Upeita muisteloja. Minä hurahdin vuosi sitten.

    VastaaPoista

KIITOS kommentti ilahduttaa aina